Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. elokuuta 2014

Risteilyä Välimerellä osa 3: Ranska

Reissun viimeinen etappi oli Ranska. Oli tosi omituista palata näihin samoihin maisemiin, josta kolme kuukautta aiemmin oli lähtenyt. Toisaalta tuntui melkein "tutulta ja turvalliselta" palata tänne, kun maan kieltäkin osaa ja ymmärtää edes vähän.

Ajaccio, Korsika - Ranska



Paratiisisaari! Korsika on siis Italian ja Ranskan edustalla oleva, Ranskalle kuuluva saari. Päivä oli erittäin kuuma, ja aluksi kiertelimme kauppoja ja kävelimme katselemassa ympäriinsä. Eräs turisti jopa luuli meitä paikallisiksi, ja tuli kysymään neuvoja joidenkin paikkojen löytämiseksi. Kaupunki ei ollut kovin suuri, mutta erittäin sievä ja kodikas se oli.

Loppupäiväksi menimme rannalle, joka oli aika täydellinen. Uimme Hillan kanssa turkoosinsinisessä vedessä ja nukahdimme aurinkoon muutamaksi tunniksi. Oli ihana saada viettää yksi kunnon rantapäiväkin tämän reissun aikana!

Marseille - Ranska



Marseille oli vaihteeksi taas hieman suurempi kaupunki. Shoppailimme ja kiertelimme keskustaa. Marseillesta jäi vahvasti mieleen iso satama, jossa oli paljon katusoittajia, veneitä ja ihmeellisiä moderneja rakennuksia. Huomatkaa tuossa toisessa kuvassa oleva illuusio, siinä ei siis ole mitään katua vaan karuselli ja talot on maalattuja! Se kyllä hämmensi.

Reissu oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut, ja oli mahtava nähdä paikkoja, joihin ei varmasti muuten tulisi lähdettyä. Oli hienoa nähdä Rooma, mutta yhtä hienoa oli käydä paikoissa, mitkä eivät ole ihan tavallisia turistirysiä, kuten esimerkiksi Kotor. Etelä-Eurooppa ja Välimeren alue aukeni taas ihan uudella tavalla, ja suosittelen todellakin tuonnepäin matkustamista!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

St. Raphaël


St. Raphaël oli siis kurssikohteemme ja kaupunki missä asuimme kolmen viikon ajan. Kaupunkinahan se ei mikään iso ole, mutta sitäkin söpömpi ja turisteja ja ihmisiä kyllä riitti. Rannat olivat aivan täydelliset, tosin melko täynnä aina. Rannalle me suunnattiinkin lähes joka päivä aina koulupäivän jälkeen. Kauppoja ja pieniä vaateliikkeitä oli jonkin verran, ja koulu sijaitsi aivan kävelymatkan päässä rannalta.



Tässä on yksi kuva isäntäperheeni pihalta. Piha oli tosi huoliteltu ja palmuineen kaikkineen tosi hieno. Perhekin oli tosi mukava, vanhempi pariskunta. He eivät tosin puhuneet sanaakaan englantia, enkä minä kovin montaa sanaa ranskaa, joten kommunikointi oli välillä vähän haastavampaa. Onneksi mulla oli kolme kämppistä, jotka auttoivat. En olisi varmaan selvinnyt ilman heitä... Toisaalta tuommoisia tilanteita ei kannata pelätä, vaan niissä juuri oppii parhaiten. Koko reissun ajan lämpötilakin oli +30 yläpuolella, ja kolmen viikon aikana satoi vain kerran. Ja sekin oli bussimatkan aikana.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vähän muista EF retkistä


Monacoon mennessä pysähdyimme matkan varrella maailman "hajuvesipääkaupungissa", Grassessa. Pysähdyimme Galimardin hajuvesitehtaassa, joka oli tosi mielenkiintoinen paikka. Opas kertoi hajuvesien valmistuksesta ja paljon muita juttuja, joita ei aikaisemmin tiennyt hajuvesistä. Tehtaalta pystyi myös ostamaan siellä valmistetut hajuvedet halvalla, ennen kuin ne myydään ja lanseerataan esimerkiksi Diorille ja Chanelille. Lisäksi jotkut ihmiset ovat ammatiltaan "neniä" (noses, les nez), eli heidän tehtävänään on haistella ja valita tuoksut hajuvesille. Tästä on hyvä leffa Perfume: The Story of A Murderer, joka sijoittuu juurikin Grasseen.




Toinen erittäin mielenkiintoinen vapaavalintainen retki oli Cannesin edustalla oleva Île Sainte-Marguerite, johon lähdimme veneellä. Saari on yksi Lérinsin saarista, ja se on tunnettu Fort Royal linnakkeestaan. Elokuva Rautanaamio (The Man in the Iron Mask, pääosassa dicaprio♥) sijoittuu juurikin tälle saarelle, ja se kertoo saaren vankilassa olleesta mysteerisestä rautanaamioisesta henkilöstä, eikä kukaan tiennyt kuka hän oli. Rautanaamio siis oikeasti oli aikoinaan juuri tällä saarella.



Gorges du Verdon oli paratiisi. Se oli oikeasti aivan huikea. Vesi oli tässä järvessä turkoosimpaa kuin missään muualla, ja rannalta sai oman mielen mukaan vuokrata joko kanootteja tai polkuveneitä. Otimme Rosan ja muutaman muun kanssa polkuveneen, jolla lähdimme tuonne yllä olevan kuvan vuorten väliin, sillan alta. Kanjoni oli kapea ja vastaantulijoihin meinasi aina törmätä, mutta olihan ne näkymät kyllä upeita vesiputouksineen ja vuortenseinämineen. Sääkin suosi reissua, ja vesi oli lämmintä. Voisin palata tuohon hetkeen milloin tahansa.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Pariisi

Reissun lopuksi lähdimme luotijunalla Toulonista Pariisiin, jossa olimme kaksi yötä. Ajattelin, että luotijuna menee sitten tosi lujaa (huippunopeus melkeen 300 km/h), mutta tuo juna ei kyllä kovin lujaa mennyt. Tai siltä se ei ainakaan tuntunut!

Itse olin kerran aikaisemmin käynyt Pariisissa, joten kaikki perusnähtävyydet oli nähtynä. Suurin osa porukkaa halusikin käyttää ajan shoppailuun joka passasi oikein hyvin. Illalla päätin kuitenkin lähteä muiden mukaan Eiffeliin, joka kyllä kannatti! Yöllä näkymät ovat aivan toista luokkaa, kun koko Pariisi loistaa valoissaan. Sitä olisi voinut jäädä ihmettelemään vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Lisäksi Eiffel sinisissä valoissaan on aika hieno näky.



 Mun oli pakko ottaa kuva, sen verran siistiä mun mielestä oli tuo Children of Bodomin keikkamainos metrotunnelissa! Niitä oli joka paikassa. Sen lisäksi oli hauska törmätä esimerkiksi espanjalaisiin, joilla oli Sonata Arctica -paidat päällä. Kyllä nämä suomalaisbändit on suosittuja maailmalla!



Kiertelimme Champs-Élysées -kadun kauppoja ja otimme kuvia Eiffelin, riemukaaren ja Louvre-museon luona. Toisena iltana kävimme myös Sacre-Coeurin kirkon luona, ja näkymät sieltäkin olivat aika huikeat.



Lempimeikkikauppani Sephora♥ Pakollinen Starbucks-kuva, koska maistoin sitä tosiaan ensimmäistä kertaa elämässäni. En tykkää kahvista, joten tuo oli ainoa kahviton juoma, ihan jees mutta ei mikään hääppöinen sekään :D Yllä vasemmalla oleva kuva on otettu Notre Damelta. 

Joiltakin kavereilta kuulee ja tuollakin kuuli ihmisten sanovan, että eihän tuo Pariisi nyt niin erikoinen ole mitä siitä puhutaan. Se on totta, että Pariisia ja Eiffeliä kyllä tuputetaan joka paikassa ja se on jotenkin kaikkialla, mutta itse voin sanoa kyllä rakastavani Pariisia. Sieltä löytyy aina niin paljon uutta. Kaupunki on täynnä vanhoja hienoja rakennuksia ja historiallisia paikkoja, hienoja ostoskatuja, puistoja ja pieniä kahviloita. Siellä on jotenkin hieno tunnelma. Tuossakin kun kuvailtiin Notre Damen luona, oli aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä. Joku mies soitti kitaralla ja lauloi enkelimäisellä äänellä Hallelujaa. Ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan ja nauttimaan musiikista ja kesäisestä päivästä Pariisissa, joka vaihtui pikku hiljaa iltaan. Kyllä minä tuonne lähtisin milloin tahansa uudestaan.

St. Tropez, Nizza, Aix-en-Provence ja Cannes

Eli lähes vuosi on hurahtanut viime kirjoituksista, ja ajattelin että nyt on aika tämäkin blogi herättää eloon. Vaihdoin blogin kertomaan yleisesti kaikenlaisista reissuista, ei pelkästään siis tästä kielimatkasta.

Joka tapauksessa, Monacon jälkeen muita kaupunkivierailuja olivat kaikkien yhteiset Nizza ja Cannes sekä vapaaehtoisesti valitsemani St. Tropez ja Aix-en-Provence.

St. Tropez


St. Tropez on tunnettu julkkisten lomailukohde Rivieran rannalla. Satamasta löytyy hienoja loistoristeilijöitä ja kahviloita. Kaupunki itsessään oli kaunis, mutta ei ehkä kuitenkaan niin ihmeellinen mitä annetaan ymmärtää. Ostoskadulla ei kyllä uskaltanut metriä lähemmäs näyteikkunaa mennä, sen verran oli hienoja puku päällä olevia ovivartijoita Guessin, Diorin, Chanelin ja muiden huippukalliiden liikkeiden ovilla. Muutamassa meikkikaupassa tuli käytyä, muuten ostokset jäivät lähinnä jäätelön ostamiseen... St. Tropez on kyllä hieno ja aivan vierailemisen arvoinen kohde, ja päiväreissu tuntui juuri sopivalta. Muista reissuista poiketen tänne mentiin veneellä eikä bussilla, joten se toi omaa tunnelmaa tähänkin reissuun.

Nizza












Nizzasta mulla ei oikein ole kuvia, kun olin sairaana enkä jaksannut raahata kameraa mukana. Tosiaan edellisenä päivänä kävin lääkärissä kurkkukipuni kanssa, ja angiinahan se oli. En ole siis koskaan sairastanut angiinaa ennen, joten tottakai se sitten tuolla iski... Päätin kuitenkin olla jättämättä Nizzan reissua välistä, ja ihan hyvin siitä selvisinkin vaikka olihan sitä aika lääketokkurassa :D Katsoin vierestä kun muut söivät nizzansalaatteja ja cesarsalaatteja ja itse tyydyin kaakaoon kun muu ei mennyt kurkusta alas. Lisäksi ei oikeen kuumeen takia ollut shoppailumieltä, mutta nautin kyllä reissusta silti! Nizza oli tosi kiva kaupunki, paljon liikkeitä ja kaunista rantaa. Illalla oli mahtava tunnelma, kun lähellä oli meneillään jazzfestivaali. Ilta hämärtyi, jazzmusiikki soi ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Tänne olisi voinut kyllä jäädä pidemmäksikin aikaa.

Aix-en-Provence



Tästä kaupungista en ollut ikinä kuullutkaan, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Kaupunki osoittautui aivan ihanaksi vanhoine rakennuksineen ja pienine liikkeineen. Oikeanpuolisen kuvan kaupasta sai jättikokoisia macaronseja, nam. Suihkulähteet olivat näyttäviä. Päivä kului jälleen shoppaillessa ja kaupunkia ihastellessa, ja moni tuliainenkin tarttui täältä mukaan.

Cannes



Bussilla Cannesiin ajaessa oli aivan kamala ukkosmyrsky, ainut kerta koko reissun aikana kun satoi. Sekin onneksi loppui perille päästessä. Cannes oli sekin kaunis vanha kaupunki, jonka ainakin minä tiesin etukäteen vain siellä järjestettävistä Cannesin elokuvajuhlista. Ne pidetään kasinossa, joka on tuo ylläolevan kuvan valkoinen rakennus.

Yhteenvetona kaikki kaupunkireissut olivat onnistuneita ja kaupungit itsessään kivoja ja mielenkiintoisia. Itse tykästyin eniten varmasti Nizzaan. Kun on mahdollisuus - maasta riippumatta -  valita matkalle lisäretkiä, kannattaa kyllä mielestäni ottaa kaikki mahdolliset! Mitään kovin läheistä tuntumaa eri paikkoihin ei tietenkään päiväreissuilla saa, mutta ainakin paljon paikkoja on tullut nähtyä ja nyt on monta kokemusta rikkaampana :) Paikoista voi kysyä toki tarkemminkin jos jotain tulee mieleen!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Monaco



Ajattelin kirjoittaa postauksia näistä meidän yksittäisistä retkistä, nyt on vuorossa ensimmäinen kohteemme Monaco. Bussilla sinne hurautettiin muutamassa tunnissa. Kauaa emme kerenneet siellä olla, kiertelimme tuolla ylhäällä ja kävimme tunnetussa Monacon akvaariossa. Siellä oli kyllä mitä ihmeellisimpiä mereneläviä... Söpöimpiä ehdottomasti nuo Nemo-kalat! Akvaarion jälkeen söimme pihalla eväitä, jonka jälkeen lähdimme kaverini kanssa kiertelemään ja kuvailemaan puistoon. Oli huikean lämmin, ja ylhäältä oli hauska bongailla merellä meneviä huvijahteja.

Jos jotakin Monacosta jäi mieleen niin lokit... Niitä oli ja paljon. Eikä ne olleet mistään ujoimmasta päästä, kuten ylläolevasta kuvasta voi päätellä. Hienointa pienenpienessä ja kalliissa Monacossa olivat upeat näköalat ja siisti ympäristö kauniine puistoineen.